Liikkuvuus kulkee spektrumissa, toiset ovat notkeampia, kuin toiset. Olenkin kirjoittanut aikaisemmin notkeudesta ja venyttelystä, ja kuinka liikkuvuudella usein mitataan terveyttä. Tämä onkin mielenkiintoista, sillä on yleisesti hyväksytty, että jäykkyys aiheuttaa kipua ja siihen ratkaisuna olisi venyttely. Entäs sitten taas jos onkin liian liikkuva, miten sekin on terveydelle huonoksi?
Onko olemassa normaalia liikkuvuutta, joka pitää yllä terveyttä?
Yksinkertaisesti ei. Kaikilla on itselleen luonnollinen liikkuvuus, johon vaikuttavat geenit ja jonkin verran ympäristö. Mittamaalla notkeutta tai liikkuvuutta, emme saa mitään tietoa ihmisen terveydestä, emmekä voi yleisesti syyttää jäykkyyden tai liikkuvuuden aiheuttavan kipua.
Jotkut ihmiset tosin ovat liikkuvampia kuin ”keskiverto”, sitten on ihmisiä, joilla kyynärpäät ja polvet ylitaipuvat, eteen taivutettaessa kädet yltävät helposti lattiaan ja kehon voi muutenkin vääntää epäluonnolliselta näyttäviin asentoihin.
Yliliikkuvat henkilöt altistuvat herkemmin rasitusvammoille, nilkat voivat nyrjähdellä helpommin, tasapaino voi olla heikompi, nivelet voivat mennä helposti sijoiltaan ja itseasiassa yliliikkuvat voivat kärsiä kroonisista kivuista, joka johtuu liikkuvuudesta. Eikö olekkin hassua, sillä omalla vastaanotollani käy enemmän ihmisiä, jotka syyttävät jäykkyyksien aiheuttavan kipuja. Yliliikkuvuutta ollaan linkitetty myös muihin huonommin ymmärrettyihin vaivoihin, kuten fibromylgiaan leukakipuun (TMD), ärtyneen suolen oireyhtymään ja krooniseen väsymysoireyhtymään. Uskon että näillä oireyhtymillä on hermostollinen linkki toisiinsa, jonka toivottavasti tiede todistaa tulevaisuudessa.
Mitä yliliikkuvuus tarkalleen tarkoittaa?
Kysyn tämän kysymyksen jokaiselta asiakkaaltani, joka kertoo heidän vaivojen johtuvan yliliikkuvuudesta, sillä heidän ortopedi/fysioterapeutti/osteopaatti/hieroja/fysiatri on sanonut tämän heille. Yksikään asiakkaani ei ole kyennyt vastaamaan tähän kysymykseen kunnolla. Tämä ei ole hyvä merkki, sillä jos sinulla on vaiva, jota hoitaa ammattilainen, yksi hoidon tärkeimmistä tavoitteista on informoida asiakasta, minkälaisesta vaivasta on kyse ja miten sitä voidaan hoitaa.
Yliliikkuvuus voidaan jakaa eri ryhmiin, tämä voi olla yleistä yliliikkuvuutta, joka vaikuttaa lähinnä tuki- ja liikuntaelimistöön tai sitten Ehlers danlosin oireyhtymä (EDS), joka itsessään voidaan jakaa eri ryhmiin, sekä Marfanin oireyhtymä ja osteogenesis imperfecta, näissä myös iho, verisuonet, luusto, sisäelimet tai muut sidekudokset voivat olla joustavampia.
EDS vaikuttaa löysyytenä tai yliliikkuvuutena kudoksiin, kuten ihoon, verisuoniin tai nivelsiteisiin. EDS tyyppi 3 on yleisin EDS:n muoto ja tämä on nimenomaan yliliikkuvuutta etenkin tuki- ja liikuntaelimistössä ja se on linkitetty myös reumasairauksiin.
Yliliikkuvuus on edelleen huonosti ymmärretty ja siksi sen hoito on haastavaa. Yliliikkuvuutta voidaan kuitenkin tutkia ja yleisimmät testit ovat Beightonin ja Brightonin kriteerit. Usein kuulen, että asiakkaani, jotka kärsivät yliliikkuvuudesta, käyvät faskiahieronnassa, tämä on todella kivulias hoitomuoto, joka ei ole sen tehokkaampaa kuin normaali hieronta. Jos manuaalista terapiaa halutaan käyttää yliliikkuvuuden oireilussa, suosittelen valitsemaan sen hoitomuodon, joka tuntuu juuri sinulle mieluisalta. Kannattaa kuitenkin valita terapeutti, jolla on hyvä ymmärrys yliliikkuvuudesta.
Omalla vastaanotollani diagnosoin yliliikkuvuuden yleensä hallitsemattomaksi yliliikkuvuudeksi. Tämä tarkoittaa tilaa, jossa asiakas ei itse ymmärrä, mitä yliliikkuvuus tarkalleen tarkoittaa. Tavoite on siis oppia, miten yliliikkuvuutta voidaan hallita paremmin ja miten siihen linkittyvää kipua ja muuta oireilua voidaan hoitaa. On tärkeää, että asiakas on tietoinen siitä, että yliliikkuvuudesta kärsivillä lihakset tekevät huomattavasti enemmän töitä stabilisoidakseen niveliä, sillä nivelsiteet ovat löysemmät, eivätkä siten ”tee työtään” ja hermosto kuormittuu erilaisista ärsykkeistä. Yliliikkuvilla nivelet/lihasten jänteet/nivelsiteet voivat naksua hieman enemmän ja niissä voi tapahtua mikrosubluksaatioita, joissa nivel menee hieman sijoiltaan, joka voi olla kivuliasta. Hoitosuunnitelmassa otetaan huomioon asiakkaan henkilökohtaiset oireet, ja hoito yleensä pitää sisällään kivunhallintaa, sekä parempaa kehonhallintaa liikkeen/kuntoutuksen avulla.
On tärkeää ymmärtää, vaikka yliliikkuvuus on huonosti ymmärretty, sen hoitaminen ei ole mahdotonta ja tavoitteena on parantaa elämänlaatua. Tämä onistuu hyvällä hoitosuunnitelmalla, joka ei yksin pidä sisällään manuaalista terapiaa, kuten hierontaa. On myös tärkeää saada oikea yliliikkuvuuden diagnoosi, jos epäilet kärsiväsi yliliikkuvuudesta.
Lähteet:
Colombi, M. et al. (2015) “Differential diagnosis and diagnostic flow chart of joint Hypermobility Syndrome/Ehlers-Danlos syndrome hypermobility type compared to other heritable connective tissue disorders,” American Journal of Medical Genetics Part C: Seminars in Medical Genetics, 169(1), pp. 6–22. Available at: https://doi.org/10.1002/ajmg.c.31429.
Remvig, L. et al. (2014) “Lack of consensus on tests and criteria for generalized joint hypermobility, Ehlers-Danlos Syndrome: Hypermobile type and joint hypermobility syndrome,” American Journal of Medical Genetics Part A, 164(3), pp. 591–596. Available at: https://doi.org/10.1002/ajmg.a.36402.
Rombaut, L. et al. (2015) “Knowledge, assessment, and management of adults with joint hypermobility syndrome/Ehlers-Danlos syndrome hypermobility type among Flemish physiotherapists,” American Journal of Medical Genetics Part C: Seminars in Medical Genetics, 169(1), pp. 76–83. Available at: https://doi.org/10.1002/ajmg.c.31434.
Scheper, M. et al. (2015) “Chronic pain in hypermobility syndrome and ehlers–danlos syndrome (hypermobility type): It is a challenge,” Journal of Pain Research, p. 591. Available at: https://doi.org/10.2147/jpr.s64251.